Siirry pääsisältöön

Opas avoimeen TKI-toimintaan Karelia-ammattikorkeakoulussa

Hyvä tieteellinen käytäntö ja tutkimusetiikka

Karelia on sitoutunut noudattamaan seuraavia kansallisia ohjeita

  • Tarvittaessa ota yhteyttä Karelian tutkimuseettiseen tukihenkilöön Tarja Kupiaiseen (yhteystiedot)

Eettinen ennakkoarviointi

Jos tutkimus edellyttää eettistä ennakkoarviointia, eettisen toimikunnan lausunto pyydetään ennen tutkimusluvan hakemista ja lupa-anomukseen liitetään eettisen toimikunnan puoltava lausunto.

  • Eettinen hyväksyttävyys on arvioitava aina ennakkoon seuraavan kaltaisissa tutkimusasetelmissa:

    • Tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen.

    • Tutkimuksessa poiketaan tietoon perustuvan suostumuksen periaatteesta (arviointia ei kuitenkaan edellytetä julkisten ja julkistettujen tietojen, rekisteri ja asiakirja-aineistojen ja arkistoaineistojen tutkimukseen).

    • Tutkimus kohdistuu alle 15-vuotiaisiin ilman huoltajan erillistä suostumusta tai informointia, jonka perusteella huoltajalla on mahdollisuus kieltää lasta osallistumasta tutkimukseen, eikä tutkimusta toteuteta osana varhaiskasvatuksen toimintayksikön tai koulun normaalitoimintaa.

    • Tutkimukset, joissa tutkittaville esitetään poikkeuksellisen voimakkaita ärsykkeitä, joiden mahdollisten haittojen arviointi edellyttää erityisasiantuntemusta (esim. väkivaltaa tai pornografiaa sisältävät tutkimukset).

    • Tutkimukset, joissa on riski aiheuttaa tutkittaville normaalin arkielämän rajat ylittävää pitkäaikaista henkistä haittaa (trauma, masennus, unettomuus).

    • Tutkimukset, joiden toteuttaminen voi merkitä turvallisuusuhkaa tutkittaville (esim. perheväkivaltaa koskevat tutkimukset).

    • Lisätietoa:

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset

Suositukset on laatinut työryhmä, johon kuuluivat Jyrki Kettunen (Arcada, TENKin jäsen), Anne Kärki (SAMK), Susanna Näreaho (Metropolia) ja Seliina Päällysaho (SeAMK).

Vastuullinen tiede ja avoimuus

Vastuullinen tiede: tutkimusetiikka ja tiedeviestintä Suomessa
Opas tutkimusetiikan ja tiedeviestinnän hyviin käytänteisiin suomalaisessa tiedeyhteisössä.

http://www.karelia.fi/fi/tutkimus-kehitys/avoin-tiede-ja-tutkimus